Tunnustus

Sain tunnustuksen Silmulta. Kiitos siitä! Tiedän kyllä, miksi juuri minä. =) Koitan laittaa sen eteenpäin, jos osaan.

   

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla

3. Kopioi Post it- lappu ja liitä se blogiisi

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it-lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Minulta tunnustus lähtee seuraaville bloggaajille :

Silmu, More than welcome 

Belly, Bellywish 

A, Vuoden odotus 

Kerttu, Hitaasti hyvä tulee? 

Sally, Kaikella on tarkoitus. Vai onko? 

Hyvät ja huonot uutiset

Kävin sitten mahakivuista lääkärissä. Mieleeni ei tullut ollenkaan tehdä raskaustestiä, koska kuukautiset tulivat ihan ajallaan. Siellä se sitten tehtiin ja voi miten kamalalta voi plussauutinen tuntua. Tunsin itseni hieman tyhmäksi, kun pillahdin lohduttomaan itkuun. Selittelin viimeisillään olevalle lääkärille, että tätä uutista on toivottu kovasti, mutta ei näin. Keskenmenosta oli kuitenkin kyse. Nyt pitää sitten käydä pari kertaa verikokeissa, että nähdään lähteekö hormoonit laskuun. Jos tästä jotakin positiivista pitää hakea, ainakin jotain tapahtuu. Täytyy vain toivoa, että seuraavalla kerralla onnistuu paremmin.
  
Mietin tässä että koskahan seuraavan ovulaation voisi ajatella tapahtuvan? Tai taitaa olla viisaampi odottaa, että tulee yksi normaali kierto väliin ennen seuraavaa yritystä. Kun se raskautuminen hankaloituu, ainakin yksi asia vahvistuu kokoajan. Suuri halu saada lapsi. Ensimmäisen onnistuttua niin helposti, ei ehtinyt haluta ja toivoa. Siinä tuli vain sellainen apua, nyt meille tulee vauva. Jos meitä joskus vielä siunataan tällä ihmeellä, on sen eteen vuodatettu verta ja kyyneliä. Vielä en tiedä miten se muuttaa äitiyttäni, mutta ainakin osaan olla entistä kiitollisempi.
   
Työelämä alkoi hirveän vastenmielisenä. Tuntuu että suorastaan vihaan työtäni tällähetkellä. Yritykset ajatella asiaa positiivisesti kariutuvat aina kun avaan työmaani oven. Koitan kovasti miettiä mihin suuntaan ja miten sen vaihtaisin. En vaan keksi mitään. Asumme pienellä paikkakunnalla, jossa työpaikkoja on todella vähän, enkä haluaisi alkaa kulkemaan matkojen päähän. Olin toivonut, että pääsisin pian äitiyslomalle ja miettimään samalla omaa tulevaisuuttani, mutta elämä ei toimi niin. Asiat eivät etene niinkuin niiden haluaisi etenevän. Jotenkin on vaan saatava tuo työ maistumaan edes jotenkin, kunnes löydän ratkaisun. Ehkä se siitä, kun vaan pääsen vauhtiin. Pitkät poissaolot vain vieraannuttivat minut työstä ja vastuusta.
  
Pari uutta harrastusta piristää arkea kummasti. Toivon vain että, pääsen niihin vuorotyöstä huolimatta. Ne eivät ole kovin liikunnallisia, vaan joudun käyttämään aivoistani osia, jotka ovat uinuneet vuosia. Ne toimivat siis eräänlaisena terapiana, ja uskon tulevana vuonna tekeväni töitä mielenterveyteni eteen enemmän kuin koskaan. Tuloksia odotellessa.

Sekalaista sekoilua

Tällaisen sekopään elämässä on se hyvä puoli, että vaikkakin huono päivä on mustaakin mustempi, elämänilo toisinaan syöksee minut lähes euforiaan. Siinä keinussa on raskasta heilua, mutta kuka pitää tasaisen harmaasta? Miten pienistä asioista onni koostuukaan. Toinen ihminen voi yksinkertaisella asialla pelastaa päivän kokonaan. Minulle tuli niin hyvä olo, kun (käytän tästä eteenpäin tekaistuja nimiä, koska eräs ystävä kuulostaa hengettömältä.) Vilma laittoi minulle viestin, jossa kiitteli että olin piristänyt hänen päiväänsä valtavasti. Vilma on itse vakavasti masentunut, ja olen ollut hänestä huolissani. Viesti tuntui erityisen hyvältä, koska olen pelännyt oman ahdistukseni leviävän ruton lailla ympärilleni. Olen pelännyt, että ystävät kaikkoavat, koska olen jatkuvasti niin synkkä. Se ei siis ole aina totta. Onnistuin tuomaan valoa hänen päiväänsä, huolimatta siitä että voin itse huonosti. Mahtavaa! Välillä sitä on tuntenut vihaa ystäviään kohtaan, kun oikein masentaa. Mutta tänään näen kirkkaasti taas sen millainen voima ystävyydellä on. Ilman sitä en jaksaisi päivääkään. Jos vain vähänkin saan siitä antaa takaisin, mitä heiltä saan, olen onnellinen.
  
Terapia alkoi myös mielenkiintoisena. Terapeuttini on hirvittävän ihana ihminen. Vaikkakin minulla on lieviä vaikeuksia suhtautua yltiöpositiivisiin ihmisiin normaalisti. Hän on selvästi kiinnostunut myös ns. henkimaailman asioista, eikä siis laita kaikkea kummallista mielisairauden piikkiin. Toivottavasti jaksan käydä jakson sitkeästi loppuun saakka. Vaikka se alkaisikin tuntua huuhaalta, ompahan sitten kokeiltu sekin tie. Terapeutti lupasi, että unimaailmani alkaa vilkastua, kun ronkimme alitajuntaa. Pitäisiköhän siitä olla innoissaan vai kauhuissaan? Toivotaan ettei painajaiset ala kiusata.
  
Olen tässä täyttänyt kalenteria vähän liikaakin. Tarvitsen tekemistä pysyäkseni vireänä. Siinä vaan on ollut tapana käydä niin, että alan uupua. Varsinkin kun työt alkavat pian taas haitata vapaa-aikaa. Pitää olla perheen yhteistä, omaa, lapsen ja lemmikkien touhua. Ja kohta sitä huomaa suorittavansa elämää kieli vyön alla. Pitää koittaa tasapainoilla siellä missä tekeminen on vielä mieluisaa.
  
Odotuksen odottamisesta sen verran, että kroppani sotii sitä vastaan. Ennen lähes kellon tarkka kuukautiskiertoni on alkanut oikutella. Nyt menkat on kestäneet yli kaksi viikkoa, ja alan huolestua. Miten käy ovulaation, kun vuoto jatkuu edelleen? Aion soittaa lääkäriin huomenna, jos saisin jotakin selvyyttä asiaan. Tältä kuulta toiveet on varmaan siis menneet. Tälläinen hutaisu tälläkertaa, sen siitä saa kun on kokoajan olevinaan kiire seuraavaan asiaan. Note to myself: Muista hengittää ja keskity.

                             

Hyvän päivän resepti

Ylämäki alamäki. On niitä hyviäkin päiviä, ja tämä on yksi niistä. Mikä lie teki siitä niin hyvän? Ainakin sain manattua masennuksen taka-alalle komentamalla itseäni tiukasti. Kun se tuttu tappiomieliala alkaa junnata, totean itselleni tomerasti että "Nyt ei masennuta." Kummallista kyllä se toimii. Sitten vaan ajatuksia kirkkaammille vesille. Se on kyllä pitemmän päälle raskasta muistaa, mutta toimii toisinaan. Eilen saimme pikakutsun juhlaillalliselle, sekin piristi. Kun joutuu vähän tuunaamaan ulkomuotoaan ja painuu ihmisten ilmoille, pää väkisinkin menee oikeille raiteille. Keskittyy hetkeen, eikä maalaile mustia pilviä omalle taivaalleen. Lapsen kanssa pelailtiin lautapeliä ja käytiin urheilemassa. Sain tuntea ylpeyttä, niin hyväkäytöksinen osaa minun pikkuiseni olla. Sain myös tehtyä kotihommia kiitettävästi. Hyvään päivään kuuluu myös rakkaan ystävän puhelu, johon voi luottaa niinkuin junan vessaan. Päivittäisten kuulumisien jakaminen tuntuu aina hyvältä. Tuntuu että on jollekkin tärkeä, joku kenen elämänpolulla saa olla mukana. Myönteinen terapiapäätös tuli postissa. Näistä asioista oli tämä hyvä päivä tehty.
  
Pelkään aiheuttavani huonoa onnea raskausrintamalla omilla ajatuksillani. En uskalla oikein ajatella koko asiaa. Toivon ettei kukaan lapsettomuudesta kärsivä lue tekstiäni tuhahdellen, kun meillä todellakin on se yksi aarre ja yk 4 loistelee tuossa vieressä. Toivominen on silti välillä tuskallista ja yli vuoden kaikkiaan sitä on jo tehty. Välissä oli vaan keskeytyksen surun aiheuttama tauko. Yksi läheisistä ystävistäni kertoi päätöksestään antaa raskaudelle luvan tulla. Pelkään etten sen onnistuessa osaa iloita, vaan kärsin pettymyksestä omalla kohdallani enemmän. Milloin tästä tuli joku kilpajuoksu? Miltä niistä pareista tuntuu, jotka vuodesta toiseen jäävät kalkkiviivoille? Aika on armoton, ja se raksuttaa kaikkien kellossa. Nyt pitäisi osata se kliseinen rauhoittuminen. Eräs ystävistäni kehui, että lapsia ei koskaan tule yrittämällä, ne tulevat kuulemma aina vahingossa. Plaa plaa... Ehkä en vieläkään ala juoda greippimehua ja jätän ne ovulaatiotestit kauppaan.

                                       

Synkistelyä

Sateesta huolimatta, olen levoton ja apea. Menkat tuli normaalisti, eli ei tärpännyt. Mieleen alkaa hiipiä peikko, jospa emme saakkaan enää lapsia. Eihän yrityksiä ole vielä takana montaakaan, mutta toivottu on jo yli vuosi. Aikaisemmat keskenmenot kielivät siitä, että en ehkä ole ihan kunnossa. En tunne itseäni kovinkaan hyvävointiseksi. Ärsyttää, että en saa itseäni tekemään niitä asioita, joiden tiedän parantavan vointiani. Syön edelleen mitä sattuu, poltan, juon kahvia enkä liiku. Turha sitten marista, kun on paha olo.
 
 Lomaa on vielä reilusti jäljellä. En tiedä mitä tekisin tällä ajallani. Tiedän että ihmiset masentuvat, kun jäävät yksin koteihinsa ja ilman yhteisöllistä tekemistä. En vain osaa korjata tilannetta. Kotityöt on tietysti aina tehtävä, mutta se ei ole välttämätöntä, siksi niitä helposti siirtää huomiselle. Kavereilla kyläilykään ei nyt tunnu piristävän.
  
Tämä kirjoitus on nyt yhtä harmaata kuin kirjoittajan mielikin. Parempi odottaa valoisampia aikoja. Se on nyt alettava johonkin puuhasteluun, että saa tämän kurjan päivän lusittua.