Sateesta huolimatta, olen levoton ja apea. Menkat tuli normaalisti, eli ei tärpännyt. Mieleen alkaa hiipiä peikko, jospa emme saakkaan enää lapsia. Eihän yrityksiä ole vielä takana montaakaan, mutta toivottu on jo yli vuosi. Aikaisemmat keskenmenot kielivät siitä, että en ehkä ole ihan kunnossa. En tunne itseäni kovinkaan hyvävointiseksi. Ärsyttää, että en saa itseäni tekemään niitä asioita, joiden tiedän parantavan vointiani. Syön edelleen mitä sattuu, poltan, juon kahvia enkä liiku. Turha sitten marista, kun on paha olo.
Lomaa on vielä reilusti jäljellä. En tiedä mitä tekisin tällä ajallani. Tiedän että ihmiset masentuvat, kun jäävät yksin koteihinsa ja ilman yhteisöllistä tekemistä. En vain osaa korjata tilannetta. Kotityöt on tietysti aina tehtävä, mutta se ei ole välttämätöntä, siksi niitä helposti siirtää huomiselle. Kavereilla kyläilykään ei nyt tunnu piristävän.
Tämä kirjoitus on nyt yhtä harmaata kuin kirjoittajan mielikin. Parempi odottaa valoisampia aikoja. Se on nyt alettava johonkin puuhasteluun, että saa tämän kurjan päivän lusittua.
Minusta parasta on jatkaa kirjoittamista. Ehkä ne piristävät asiat lopulta löytyy sieltä oman päänupin perukoilta, kun tarpeeksi penkoo (tai sitten käy huonosti jos vintillä on pelkkiä hämähäkinseittejä? )
VastaaPoistaToivottavasti se mieli lähtee piristymään. Tsemppiä!