Kävin sitten mahakivuista lääkärissä. Mieleeni ei tullut ollenkaan tehdä raskaustestiä, koska kuukautiset tulivat ihan ajallaan. Siellä se sitten tehtiin ja voi miten kamalalta voi plussauutinen tuntua. Tunsin itseni hieman tyhmäksi, kun pillahdin lohduttomaan itkuun. Selittelin viimeisillään olevalle lääkärille, että tätä uutista on toivottu kovasti, mutta ei näin. Keskenmenosta oli kuitenkin kyse. Nyt pitää sitten käydä pari kertaa verikokeissa, että nähdään lähteekö hormoonit laskuun. Jos tästä jotakin positiivista pitää hakea, ainakin jotain tapahtuu. Täytyy vain toivoa, että seuraavalla kerralla onnistuu paremmin.
Mietin tässä että koskahan seuraavan ovulaation voisi ajatella tapahtuvan? Tai taitaa olla viisaampi odottaa, että tulee yksi normaali kierto väliin ennen seuraavaa yritystä. Kun se raskautuminen hankaloituu, ainakin yksi asia vahvistuu kokoajan. Suuri halu saada lapsi. Ensimmäisen onnistuttua niin helposti, ei ehtinyt haluta ja toivoa. Siinä tuli vain sellainen apua, nyt meille tulee vauva. Jos meitä joskus vielä siunataan tällä ihmeellä, on sen eteen vuodatettu verta ja kyyneliä. Vielä en tiedä miten se muuttaa äitiyttäni, mutta ainakin osaan olla entistä kiitollisempi.
Työelämä alkoi hirveän vastenmielisenä. Tuntuu että suorastaan vihaan työtäni tällähetkellä. Yritykset ajatella asiaa positiivisesti kariutuvat aina kun avaan työmaani oven. Koitan kovasti miettiä mihin suuntaan ja miten sen vaihtaisin. En vaan keksi mitään. Asumme pienellä paikkakunnalla, jossa työpaikkoja on todella vähän, enkä haluaisi alkaa kulkemaan matkojen päähän. Olin toivonut, että pääsisin pian äitiyslomalle ja miettimään samalla omaa tulevaisuuttani, mutta elämä ei toimi niin. Asiat eivät etene niinkuin niiden haluaisi etenevän. Jotenkin on vaan saatava tuo työ maistumaan edes jotenkin, kunnes löydän ratkaisun. Ehkä se siitä, kun vaan pääsen vauhtiin. Pitkät poissaolot vain vieraannuttivat minut työstä ja vastuusta.
Pari uutta harrastusta piristää arkea kummasti. Toivon vain että, pääsen niihin vuorotyöstä huolimatta. Ne eivät ole kovin liikunnallisia, vaan joudun käyttämään aivoistani osia, jotka ovat uinuneet vuosia. Ne toimivat siis eräänlaisena terapiana, ja uskon tulevana vuonna tekeväni töitä mielenterveyteni eteen enemmän kuin koskaan. Tuloksia odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti