Ylämäki alamäki. On niitä hyviäkin päiviä, ja tämä on yksi niistä. Mikä lie teki siitä niin hyvän? Ainakin sain manattua masennuksen taka-alalle komentamalla itseäni tiukasti. Kun se tuttu tappiomieliala alkaa junnata, totean itselleni tomerasti että "Nyt ei masennuta." Kummallista kyllä se toimii. Sitten vaan ajatuksia kirkkaammille vesille. Se on kyllä pitemmän päälle raskasta muistaa, mutta toimii toisinaan. Eilen saimme pikakutsun juhlaillalliselle, sekin piristi. Kun joutuu vähän tuunaamaan ulkomuotoaan ja painuu ihmisten ilmoille, pää väkisinkin menee oikeille raiteille. Keskittyy hetkeen, eikä maalaile mustia pilviä omalle taivaalleen. Lapsen kanssa pelailtiin lautapeliä ja käytiin urheilemassa. Sain tuntea ylpeyttä, niin hyväkäytöksinen osaa minun pikkuiseni olla. Sain myös tehtyä kotihommia kiitettävästi. Hyvään päivään kuuluu myös rakkaan ystävän puhelu, johon voi luottaa niinkuin junan vessaan. Päivittäisten kuulumisien jakaminen tuntuu aina hyvältä. Tuntuu että on jollekkin tärkeä, joku kenen elämänpolulla saa olla mukana. Myönteinen terapiapäätös tuli postissa. Näistä asioista oli tämä hyvä päivä tehty.
Pelkään aiheuttavani huonoa onnea raskausrintamalla omilla ajatuksillani. En uskalla oikein ajatella koko asiaa. Toivon ettei kukaan lapsettomuudesta kärsivä lue tekstiäni tuhahdellen, kun meillä todellakin on se yksi aarre ja yk 4 loistelee tuossa vieressä. Toivominen on silti välillä tuskallista ja yli vuoden kaikkiaan sitä on jo tehty. Välissä oli vaan keskeytyksen surun aiheuttama tauko. Yksi läheisistä ystävistäni kertoi päätöksestään antaa raskaudelle luvan tulla. Pelkään etten sen onnistuessa osaa iloita, vaan kärsin pettymyksestä omalla kohdallani enemmän. Milloin tästä tuli joku kilpajuoksu? Miltä niistä pareista tuntuu, jotka vuodesta toiseen jäävät kalkkiviivoille? Aika on armoton, ja se raksuttaa kaikkien kellossa. Nyt pitäisi osata se kliseinen rauhoittuminen. Eräs ystävistäni kehui, että lapsia ei koskaan tule yrittämällä, ne tulevat kuulemma aina vahingossa. Plaa plaa... Ehkä en vieläkään ala juoda greippimehua ja jätän ne ovulaatiotestit kauppaan.
Mä oon aina pyrkiny ajattelemaan, että se että joku muu saa lapsen tai raskautuu ei ole minulta mitään pois. Useimmiten se myös auttaa, mutta joskus se on vaan hemmetn vaikeeta. Minulla on ystävä joka miehensä kanssa aloitti yrittämisen samaan aikaan kuin me. Nyt heillä on n.1,5 vuotias poika ja 2vkon ikäinen tyttö. Toisesta raskaudesta kuullessani ja mahan kasvua jo toista kertaa seuratessani samalla kun itse elin läpi ICSIä ei ollut helppoa. Mutta nyt on sitten todistettu, ettei se oikeasti ollut minulta mitään pois. Nyt on mun vuoro. Ja se ei ole kilpajuoksu. Olemme varmasti yhtä hyviä äitejä molemmat. :)
VastaaPoistaToivon teille lisää hyviä päiviä!! :)
Meidän lähipiirissä on nyt todellakin paljon raskauksia, joista olen kyllä ollut ihan iloinen. On varmasti ihan luonnollista, että pieni kateuden piikki tuntuu nahassa. Kunhan ei anna noille tunteille liikaa valtaa. Kyllä meilläkin vielä se onni koetaan, uskon niin. Kiitos kun kommentoit. On mukavaa seurata sinunkin raskausaikaa.
VastaaPoistaMinä luulin kommentoineeni tätä, mutta varmaan en sitten kommentoinutkaan? Outoa. Minun piti sanoa siitä, että todellakin kateus ja harmi on aivan normaaleja tunnetiloja silloin, kun toivoo lasta (ja kärsii jollain tapaa tahattomasta lapsettomuudesta).
VastaaPoistaOn aivan normaalia, ettei se oma kaipuu helpotu sillä, että joku muu saa sen mitä itse haluaa.
Ei se ole itseltä pois ei mutta ei se vaan aina riitä se muiden onni.
Joten ihan rauhassa vaan kaikkien fiilisten kanssa. Ne kasvattaa ja vahvistaa, kun pystyy hyväksymään itsensä kaikkine rumine ajatuksineenkin.
Toivottavasti jatkat kirjoittamista ja toivottavasti hyviä päiviä on tullut lisää :)