Ku raskaus

Pitkä tauko ja kurja jakso. Ei riittänyt pelkkä keskenmeno koettelemukseksi tälläerää. Soitin itselleni viimekeskiviikkona ambulanssin kovien vatsakipujen vuoksi. Sattui niin kovaa, että meinasi mennä taju. Saattoi tosin johtua siitäkin, että unohdin hengittää. Kivut hellittivät hieman kun sain kipulääkettä. Pitkän odotuksen jälkeen lääkäri otti minut vastaan, ja totesi ultralla että kyseessä on kohdunulkoinen raskaus. Minä kun en juurikaan itke, aloin taas vollottaa. Lääkärin läheisyys tuntuu olevan minulle laukaisu itkulle. Itkin menetettyä raskautta ja leikkauksen pelkoa. Yllätyksekseni lääkäri kertoi toisestakin mahdollisuudesta, joka vaatii potilaalta sitoutumista. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt mitä se tarkoittaa. Pitkää aikaa kivun kanssa. Nykyisin koitetaan ensin hankkiutuisiko elimistö itse pois tilanteesta, ja sitten voitaisiin kokeilla sytostaattihoitoa. Jäin yöksi tarkkailuun sairaalaan ja vointini oli ihmeen hyvä. Istuskelin surkeana sairaalan käytävällä, ja katselin ohikulkevia vastasyntyneitä ja onnellisia vanhempia.
  
Seuraavana päivänä laskeneet hemoglobiiniarvot uhkailivat leikkauksella, mutta tilanne palautui, ja sain piikillisen syöpähoitoa. Sen jälkeen sain lähteä kotiin. Suru heijasteli parisuhteeseenkin. Olin puolisolleni hirveän vihainen, kun hän ei tavalliseen tapaansa reagoinut tilanteeseen mitenkään. Katselin kateellisena viereisen vuoteen potilasta ja hänen miestään. He istuivat vuoteella koko vierailuajan jutellen toisilleen. Minun mieheni ei olisi edes halunnut lähteä minua katsomaan sairaalaan. Ja kun hän sitten tuli, ei puhetta eikä halausta tahtonut irrota. Ääliö. Olin kyllä herkässä tilassa, ja loukkaannuin turhan helposti. Mutta vielä illallakin, kun kaipasin juttuseuraa, ja siitä mainitsin, jätti se tampio minut yksin itkemään keittiön lattialle ja meni tyytyväisenä nukkumaan. Miehet!! Kivutkin yltyivät kotona. Söin maksimiannoksia vahvoja kipulääkkeitä.
  
Nyt olen sitten seurannassa, lähteekö raskaushormoni laskuun vai ei. Verikokeista piti lääkärin soittaa, mutta mitään ei ole kuulunut. Onneksi huomenna on aika ultraan, joka muuten sattuu mielettömästi tässä tilassa. Sytostaateissa on se huono puoli, että uutta raskautta ei saa yrittää kolmeen kuukauteen. Se voi aiheuttaa kehityshäiriöitä. Ompahan aikaa saada itsensä taas jaloilleen. Positiivista tässä kokemuksessa on se, että ainakin jotain tapahtuu. Elimistöni yrittää kovasti tulla raskaaksi, huonolla menestyksellä, mutta kuitenkin. Ehkä me tässä vielä onnistumme yhteistuumin mieleni ja kehoni.