Syrjäytyneet

Katselin dokumentaarista ohjelmaa nuorista, joita yhteiskunta pitää toivottomina ja pohjasakkana. Nuoret oli useasti erotettu koulusta ja ohjelmassa heille annettiin uusi mahdollisuus opiskeluun "unelma koulussa." Syrjäytyneiden nuorten kohtalo on Suomessakin viimeaikoina ollut tapetilla, ja erilaisia projekteja on alkanut sen ehkäisemiseksi syntyä. On ehkä huomattu, että ongelmien lakaiseminen maton alle ei ole taloudellisesti kannattavaa. Tämä on todella hienoa, sillä omassa nuoruudessani asiaan ei juuri puututtu, johtuen ehkä lama-ajasta. Ne jotka putosivat, saivat pudota rauhassa.

Usein olen miettinyt, miten paljon olisin kaivannut lapsena sitä, että joku olisi puuttunut. Ihan pienenä jäin usein heitteille ja nuorena toisen vanhempani kuoltua, olin täysin tuuliajolla. Tämä heijastui tietenkin koulunkäyntiini. Olin hyvä koulussa, mutta myös lintsari ja häirikkö. Opettajat uhkailivat koulukodilla, mutta mitään ei oikeasti tapahtunut. Olisin todella tarvinnut huostaanottoa tai koulukotia. Ehkä sitten olisin saanut otteen elämästäni ja saanut koulutuksen. Ehkä en. Sitä en saa koskaan tietää. Sensijaan elämäni on yhä niinkuin teini-ikäisen rimpuilua, eikä minulla ole konsteja saada sitä oikeille raiteille. Apua ei ikäiselleni ole samalla tavalla, kuin nuorille. Kuulun siihen hukattuun sukupolveen. Ehkä en ole ihan kokonaan pudonnut oravanpyörästä, kitkuttelen töissä ja haaveilen yhä koulutuksesta. Kuhan vaan keksisin sen arvoisen kohteen. Pitäisi olla joku näkymä, johon sitten jaksaisi pyrkiä sitkeästi.

Mikä minusta tulee isona- ajattelu kuluttaa hirveästi energiaani. On tehnyt sitä siitä asti, kun joku minulta sitä ensi kertaa kysyi. Olen 30, eikä minulla ole siihen vieläkään vastausta. Paitsi että, äiti. Se olen aina halunnut olla. Ja vielä hyväkin. Siinä riittää kyllä tekemistä. En ole tehtävässäni kovinkaan häävi. Ammatillisessa mielessä olen vielä enemmän hukassa. En keksi ollenkaan mitä se voisi olla. Mitään turhanpäiväistä en viitsi opiskella, sillä työllisyysnäkymät ovat paikkakunnallani todella heikot. Olen nyt onnekas, sillä minulla on vakaa vakituinen työmaa. Tällä alalla ei varmasti uhkaa irtisanomiset. Haluaisin haaveilla jostakin. Edessäni pitäisi olla unelmia. Nyt ne ovat hukassa. Ovat itseasiassa aina olleet.